Sivut

Viola

tiistai 12. elokuuta 2014

Synnytyksen jälkeen

Kerron nyt millainen olo itsellä oli fyysisesti synnytyksen jälkeen ja miten kroppa muuttui ja palautui.
En halua kaunistella turhaan. Kerron mieluummin suoraan, koska itseäni olisi helpottanut jos olisin tiennyt näistä asioista, kun nyt moni asia tuli yllätyksenä.
!Ällövaroitus!

Juuri kun olin synnyttänyt tuli todella huono olo. Oksensin samantien ja verensokeri oli tosi alhaalla kun synnytin pari päivää eikä siinä mitään pystynyt syömään. Liikkuminen oli erittäin hankalaa, niinkuin voikin jo arvata. Episiotomiasta tuli tikkejä kolmeen kerrokseen, joten voi vain kuvitella kuinka kipeää se teki. Menin synnytyssalissa suihkuun enkä uskaltanut edes koskea mahaani. Sellainen tyhjä ilmapallo. Liikkuessa vatsa tuntui tosi kummalliselta. Vaikea edes yrittää selittää. Mun maha kyllä kutistui todella nopeesti ja muutaman tunnin päästä synnytyksestä oli mahasta jäljellä enää sellainen outo pömppis alamahassa. Kun lähdettiin synnytyssalista perhehuoneeseen, oli todella huono ja kävely tuntui mahdottomalta. Kipulääkkeitä sain kyllä heti, mutta ei ne oikein toiminut.
Pian epparihaava alkoi sattumaan ihan älyttömästi. Sain kivunlievitykseksi vain särkylääkettä ja jääsiteitä, eikä ne mitään auttanut. Voin sanoa että se kipu oli aivan järkyttävää, ja sitä kesti noin kolme viikkoa. Parin viikon jälkeen kotona tikit vielä kaiken lisäks repesi kun ne oli laitettu liian tiukkaan. Siks varmaan olinkin niin kipee.
Kun kätilö ensimmäisen kerran kävi katsomassa, niin hän kysyi että joko olen vessassa käynyt. Kauhistuin kun tajusin että täytyyhän mun rakko tyhjentää (onneks tytöt ei käy kakalla niin ei tarvinnut siitä murehtia). Ei pissajutuista enempää, mutta tuli melkein itku.
Ja ne veriset niagran putoukset. Voi jeesus. Mulla oli jotenkin sellanen käsitys että niillä jättimäisillä yösiteillä pärjäis, mutta asia ei todellakaan ollut niin. Teille jotka ette ole synnyttänyt, kerron että synnytyksen jälkeen saa sellaset ihmeelliset ''verkkopikkuhousut'', varmaan kokoa XXXL. Ja niiden sisälle laitetaan sellanen perus siteen kaltanen, mutta paljon isompi, siis erittäin paljon isompi side. Sekään ei kyllä riittänyt, vaan sai tunkea lisäksi vessapaperia ja lopuks päädyin vaan heittämään sellasen sängynsuojuksen. Joku 50cmx50cm. Pahoittelen jos/kun tästä tulee epämiellyttäviä mielikuvia, mutta mitäs näitä asioita kiertelemään. Synnytyshän on kaunis ja luonnollinen asia eiks niin.
Ensimmäisenä aamuna synnytyksen jälkeen herätessäni tuntui toi rintavarustus erittäin piukalta. Menin katsomaan peilistä ja näytti siltä että olen saanut silarit. Ihan kivikovat ja tosi kipeät. Pyysin heti rintapumppua koska tuntui siltä että ne pommit voi räjähtää millä hetkellä hyvänsä. Tätä siis tarkoitetaan sillä kun sanotaan että maito nousee. Ihan järkyttävät pallukat.
Viola syntyi tiistaina, ja perjantaina saatiin lähteä kotiin. Oli ihmeellistä laittaa omat vaatteet päälle. Oli kyllä niin hoikka olo kun toi pullero olikin nyt turvakaukalon pohjalla eikä uudelleensijoittelemassa mun sisäelimiä. Ei ollut autoa käytössä, joten jouduttiin menemään kotiin taksilla. Istuin etupenkillä, tai no makasin, ja matka oli hyvin epämukava. Pienimmästäkin töyssystä tuli sellanen olo että nyt kyllä repee jotain.
Aikalailla kolme viikkoa meni kunnes pystyi liikkumaan ilman että mun suusta sateli perkeleitä. Sen jälkeen olo on ollut oikein hyvä. Tossa haavassa kylläkin kesti sen jälkeen vielä jonkun aikaa parantua kunnolla. Vieläkin arpi tuntuu inhottavalta. Siinä on kuitenkin niin paljon arpikudosta , ja se on saksilla kokonaan leikattu auki eli arpea on niin sanotusti ulkoa sisälle, lihan läpi. Tollaseksi se jää mitä se nyt on. Tässä vielä kuvia mahan palautumisesta.
Kolmas päivä synnytyksestä. Lähdössä kotiin.

4. päivä synnytyksestä


vasemmalla varmaan joku rv37, oikealla 7. päivä synnytyksestä


8.päivä synnytyksestä

9.päivä synnytyksestä


10. päivä synnytyksestä


4 viikkoa synnytyksestä

6 viikkoa synnytyksestä
Maha näyttää nyt täysin samalta kun ennen raskautta. Pysyviä muutoksia jäi rintoihin ja tietysti arven takia tuonne alakertaan...  Naisen kroppa on kyllä ihan uskomaton ja mahtava kun se kestää tällasta. Huhhuh.                                      
Kiitos jos jaksoit lukea, toivottavasti ei aiheuta painajaisia, pahoinvointia tai synnytyspelkoa!   
-Crista


4 kommenttia:

  1. Tulee ehkä tyhmä kysymys, mutta miksi siis synnytyksen jälkeen sait (saavatko kaikki?) "verkkopikkuhousut" joihin tuli jättimäinen side? :D Ehkä googlettamalla selviäisi mutta noh..

    Niin ja naisen kroppa tosiaan on uskomaton! Hienoo että oot kestäny kaiken :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kohtu vuotaa tosi tosi paljon synnytyksen jälkeen :) jos kiinnostaa niin googleta 'jälkivuoto'
      Niinhän se on, saadaan olla ylpeitä! :)

      Poista
  2. Ai että noi verkkopikkarit! Ihan kamalat, mulla lähti järki niiden kanssa kun eihän ne pysy edes jalassa...Ei oo ikävä :D
    Mua alkoi heti synnytyksen (tän tokan) jälkeen yskittämään ja se vasta mahassa tuntuki oudolta, kun vatsalihaksetkin on ihan erillään toisistaan. Tulee vieläkin oikeen kylmät väreet.

    Mulla tulee edelleen jos oon pari tuntia kauempaa imettämättä kauheen kipeeks tissit ku maito oikeen pakkaantuu niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä ihan hirveet :D muistan kuinka kamalaa aivastaminen oli! Mulla tuli kans tosi kipeeks kun imetin, aina täyty olla pumppaamassa jos Viola nukkui

      Poista