Sivut

Viola

tiistai 24. maaliskuuta 2015

KYSYMYKSIÄ

En ole ikinä tällasta tehnyt joten ajattelin että olisi korkea aika. Tykkään aina lukea muiden vastauksia joten haluan koittaa itsekin. Laittakaa siis kysymyksiä tulemaan kommentteihin. Tai vaikka http://ask.fm/cristaakkanen , mutta mainitkaa että se kysymys kuuluu tänne.
Sitten kun on tarpeeksi asiallisia kysymyksiä niin vastailen ja julkaisen.

Miksen nyt sitten samalla vähän päivittelisi kuulumisia. Viime viikolla ulkoiltiin joka päivä. Hiekkalaatikolla ja keinussa on parasta. Kumpa vaan ei olisi rukkaset koko ajan tiellä kun yrittää napsia leluja omakseen.
Viola oli viikonlopun taas poissa ja äiskä sai vähän rentoutua perjantaina, ja erittäin epäsivistyneesti maistella viiniä lauantaina. Mulla on viimeaikoina tullut enemmän ja enemmän sellainen tunne etten halua antaa tyttöä viikonlopuksi pois. En enää halua omaa aikaa, vaikka tiedän sitä tarvitsevani. Mieluummin kävisin vaan välillä yksin kaupoilla tai lenkillä kun luopuisin hymyn aiheestani koko viikonlopuksi. Ärsyttää myös kun meillä oli niin hyvät rutiinit ja neiti nukkui älyttömän hienosti, mutta ne menee aina sekaisin joka toinen viikonloppu. Pakko luovuttaa asian suhteen.
Eilen oli kamala ilma mutta oli pakko käydä postissa ja kaupassa. Piti kaivaa siis vanhat rattaat esille kun noissa uusissa ei ole tuon kuvun lisäksi mitään suojaa. Huomasimpahan taas miten ihanat nuo uudet on, oli meinaan raskas reissu työntää vanhoja. Täytynee tästä piakkoin suunnata taas kävelylle ja keinumaan kun ei keli hassummalta näytä.
Ai että ja sain hiukset valmiiksi. Ehkä hetken päästä laitan kokonaan kunnon mustaksi tämän tumman violetin sijasta, mutta toistaiseksi olen erittäin tyytyväinen. Niin paljon helpommat kun punaiset!
-Crista



4 kommenttia:

  1. Ekat fiilikset kun sait tietää olevasi raskaana?
    Miten kerroit kavereille ja miten ne suhtautu?
    Onko joku sun kavereista hävinnyt kuvioista lapsen tulon jälkeen?
    Miten päädyit(te) viola nimeen?

    VastaaPoista
  2. ketkä sun lähimpään ystäväpiiriin kuuluu ja mitä yleensä teet kavereiden kanssa=)?

    VastaaPoista
  3. unelma hiukset?
    Tahtoisitko lisää lapsia?
    Oletko ihastunut?
    Mitä toivot tulevaisuudelta?

    VastaaPoista
  4. mitä yleensä teet itselles kun laittaudut?
    Miten hemmottelet itseäsi?
    3 asiaa mitä ilman et pysty elämään?
    minkä värinen hammasharja sulla on?
    millaset välit sulla on violan isään?

    VastaaPoista