Kaksi yötä Violan kanssa kahdestaan asumista takana. On hetkiä kun kaikki tuntuu normaalilta. Mutta sitten katson ympärilleni ja huomaan kuinka tyhjää täällä on. Puhelinta on tullut käytettyä enemmän kuin koskaan nyt kun ei ole ketään kenelle puhua. Violaa ei oikein kiinnosta keskustella äidin kanssa. Tyttö on myös selvästi huomannut muutoksen. Ei viihdy ollenkaan yksin, ja itkee paljon enemmän kuin normaalisti. Kaikki tuntuu olevan kovan työn takana. 

Asunto asit taitaa edistyä. Tähtäimessä on Lielahden uudelta alueelta uusi saunallinen kolmio. Näillä näkymin onnistuu. Meidän täytyy joka tapauksessa asua tässä vielä marraskuu, mutta olisi suuri helpotus jos saataisiin hyvä asunto johon pääsyä odottaa. Kamalasti olen miettinyt miten sisutaisin uuden kodin. Nyt näyttää siltä että olohuoneesta tulee ainakin vaalea ja valoisa. Makuuhuoneeseen varmaankin hieman lämpöisemmät sävyt ja Violan huoneesta värikkäämpi. 

Nyt täytyy vaan kerätä ahkerasti rahaa että pääsee ostelemaan uuteen kotiin kaikkea kivaa. Ehkä joululahjalistallekkin voisi jotain laittaa.

Kaipa mä nyt vähän tyttelistäkin päivittelen. Kääntyy mahalleen ihan koko ajan, myös öisin. Ei saa millään pidettyä selällään. Vaipanvaihtokin on vaikeaa kun neiti kääntyilee jatkuvasti. Ääni on myös löytynyt jonkun aikaa sitten, en muista kirjoitinko siitä tänne jo. Kamalaa kiljumista koko ajan. Vähän pelottaa että naapurit ajattelee mun kiduttavan Violaa. Tai no pikku porsaiden huudolta se enemmänkin kuulostaa. Kohta tulee eläinsuojeluviranomaiset oven taakse. Jalat löytyi myös vähän aikaa sitten. Pitää varpaista kiinni ja höpöttelee.

Muistin että neuvola olisi ollut viime perjantaina, mutta se olikin jo keskiviikkona joten täytyy taas varailla uutta aikaa. Miten kaikki voi aina unohtua...

Nyt odottelen ensi viikonloppua. Näillä näkymin vähän vapaata kavereiden kanssa. 

-Crista