Pitkä synnytys pitkästi kerrottuna

Olin niin kyllästynyt raskaana olemiseen, että yritettiin kaikennäköstä synnytyksen käynnistämiseksi. Ajattelin, että vaikka ei onnistuisi niin aika menisi ainakin nopeammin synnytystä odotellessa. Äitienpäivä-viikonloppuna käytiin aika pitkällä lenkillä, söin ananasta, join vadelmanlehtiteetä ja tölkin energiajuomaa. Sunnuntai iltana äitienpäivänä aloin ihmettelemään että mitä täältä oikein vuotaa. Ramppasin vessassa koko ajan katsomassa enkä uskonut että se olisi lapsivettä. Sitten lorahti vähän enemmän vaaleanpunaista ''vettä'' ja soitin synnärille. Sieltä sanottiin että tulkaa huomenna puolenpäivän aikoihin, vaikuttaa siltä että synnytys on käynnissä. Illalla supisteli jonkun verran mutta pärjäsin niiden kanssa hyvin. Nukkumisesta ei ollut tietoakaan kun mietin että huomenna näkisin pikkuisen(niin ei kuitenkaan käynyt).

 Aamu tuli vihdoin ja varmistin että kaikki on sairaalakassissa valmiina. Sellanen kestohymy oli päällä koko ajan että poskiin sattui. Valmistautuessa lähtöön tuli muutamia supistuksia, ei kauhean kipeitä. Ei ollut autoa käytössä joten piti mennä bussilla. Bussiin tuli joku humalainen vanha mies ja puhui suoraan sanottuna paskaa koko matkan. Aloin olemaan jo tosi kipeä eikä ollut kaukana että olisin kilahtanut täysin tämän ''herrasmiehen'' puheista. Vihdoin tuli TAYS:sin pysäkki ja käveltiin sairaalaan. Sadan metrin kävely tuntui kilometreiltä. 

Ilmottauduin synnytyspäivystykseen ja tehtiin rutiinitarkastukset, sydänkäyrä jne. Aika paljon jouduttiin vaan istumaan ja odottamaan käytävällä. Käveltiin sairaalan käytäviä pitkin ettei supistukset loppuisi. Lämmitin geelipussia mikrossa ja pidin sitä vuorotellen alamahan ja alaselän päällä. Jossain vaiheessa supistukset hellitti.

Alettiin puhua käynnistyksestä. Synnytys pitäisi käynnistää 24h kuluessa vesien menosta.  Se kun on välttämätöntä jos lapsivedet on mennyt eikä omat supistukset ole tarpeeksi tehokkaita. Minulta tultiin ottamaan verikokeet ja pian tuli tulokset joissa ilmeni kohonneet tulehdusarvot. Sanottiin että se on hyvin yleistä kun vesien menosta on jo jonkin aikaa. En siis voinut päästä enää kotiin. 

Käveltiin pitkin sairaalaa ja rappusia ylös alas. Mahaa kiristi sillon tällön mutta ei mitään kunnon kipeitä supistuksia. Kohdunsuukaan ei oikein halunnut avautua. 

Sitten meidät ohjattiin toiseen kerrokseen osastolle jossa sain ne upeat sairaalavaatteet ja kahden hengen huoneen jossa oli jo toinen asukas jonka synnytys oli selvästi pidemmällä kun minun. Jaakko sai olla muistaakseni yhdeksään saakka illalla mun kanssa osastolla mutta sitten joutui lähtemään kotiin.

 Ajattelin että menen ajoissa nukkumaan kun seuraavana päivänä aloitettaisiin käynnistely. Ehdin siinä sitten hetken nukkumaan kunnes heräsin outoon oloonvähän ennen yhtätoista. laitoin jaakolle viestiä että nyt taitaa tapahtua. Ei sattunut eikä ollut huono olo tai mitään, vaan maha oli tosi kummallisen oloinen. Nousin sitten ylös sängyltä ja huomasin että nyt supistaa. Lähdin pimeälle osaston käytävälle kävelemään ja supistukset voimistui. Aina kun supistus tuli, pysähdyin ja menin ihan kaksinkerroin kivusta. Yksi kätilö huomasi minut sitten vaeltelemassa ja sanoi että tais alkaa vai? Hän meni ilmoittamaan minun omalle kätilölle joka tuli pian hakemaan minut sydänkäyrille. 

Makasin siinä pedillä sydänkäyrillä jonkun puoli tuntia ja supistukset koveni siihen asteeseen että vaan huusin. En halunnut lääkkeitä, panadolia tarjottiin kauheesti mutta kuka hitto kuvittelee että joku panadol auttais tollaseen.  Noin kahteen asti yöllä sinnittelin ja sitten menin kuumaan suihkuun. Seisoin siellä 20 minuuttia, itkin ja huusin mutta kyllä se silti vähän helpotti. Menin kuuman geelipussin kanssa takaisin huoneeseen. Makasin sikiöasennossa geelipussi etureisien ja masun välissä. Se autto sen verran että sain pari tuntia nukuttua. Viiden aikoihin heräsin taas järkyttävään kipuun ja takasin suihkuun vaan. Olin kitunut jo yli vuorokauden ja päätin että nyt otan jotain lääkettä. Sain oxanest- kipupiikin. Se ei vienyt kovinta kipua pois mutta tuli päähän vähän höpö olo. Kello oli sillon jotai kuuden paikkeilla ja soitin Jaakolle. Oli vähän vaikea puhua lääkepöhnässä mutta saatiin siinä kuitenkin sovittua että Jaakko tulisi parin tunnin päästä sairaalaan. Supistukset jatkui todella kovina koko ajan ja sitten vaan odoteltiin aamupäivällä että päästäis lähteen synnytyssaliin. Oli niin paljon synnyttäjiä että salit oli täynnä koko ajan.

Pian tuli kätilö sanomaan että kamat kasaan ja sänky mukaan, nyt lähdetään synnytyssaliin. Olin ihan taivaissa kivusta huolimatta kun käveltiin käytävää pitkin saliin.

 Synnytyssalissa odotti kätilö joka kysyi mitä kivunlievitystä haluan ja oli ihan  selvä että ilokaasua. Sillä pärjäsin monta tuntia, siihen asti kun olin viisi senttiä auki. Annosta piti lisätä ja loppujen lopuksi sain täysi annosta viimeiset tunnit. Vaikka omia supistuksia oli niin silti piti laittaa oksitosiini tippa joka aiheuttaa erittäin tiheitä ja voimakkaita supistuksia. Supistuksia tuli 7 kappaletta kymmenessä minuutissa, eli oikeastaan niin monta kun vaan voi olla. Huusin kaasunaamari naamalla, kipu oli ihan järkyttävää. Saatiin olla kahdestaan synnytyssalissa melkein koko ajan. Välillä käytiin vaan tarkistamassa kohdunsuun tilanne.

 Kätilöt sanoi että nyt saan ottaa epiduraalin heti kun vaan haluan. Hetken päästä otin sitten sen kun en uskaltanut odottaa liian kauaa kun sitä ei enää saa jos on mennyt liian pitkälle. Makasin kyljellään sängyn reunalla ja lääkäri laittoi piikin selkään. Piikki raapaisi selkänikamaa ja varmaan sanomattakin selvää ettei tuntunut kivalta. Pian kipu helpottui. Alakropasta meni tunto. Kun koski jalkoja niin iho vaan pisteli muttei tuntunut mitään.

Puudutusta piti lisätä kolme kertaa. Sitten sanottiin että olen melkein kokonaan auki ja saan alkaa harjoittelemaan ponnistusta. Muutama harjoitusponnistus tehtiin ja sitten päästiin tosihommiin. Ajantaju oli kokonaan mennyt joten en itse osaisi yhtään sanoa kauanko mikäkin vaihe kesti. Ponnistus oli paljon rankempaa kun osasin kuvitellakkaan. Vauvan pää ei ollut edes muotoutunut ja se vaikeutti hommaa. Pää näkyi ja kätilöt vaan nappasi sakset käteen ja leikkasivat välilihan. Ennen sitä pistettiin välilihan puudutus mutta se meni liian syvälle eikä tehonnut. Tunsin leikkaamisen kun ei epiduraalikaan enää vaikuttanut siinä vaiheessa. Leikkaamisen jälkeen ponnistin muutaman kerran ja pää näkyikin jo kokonaan. Katsoin alas ja näin pikkuisen kasvojen sivun ja aloin itkemään. Sitten enää loppurutistus  ja näin lapseni. Pieni ihminen nostettiin mun reisien päälle ja Jaakko leikkasi napanuoran. Sitten vielä istukka ulos ja haavan ompelu, joka myös tuntui hyvin selvästi kun ei mitään puudutusta ollut. Tikkejä tuli kolmeen kerrokseen eikä kätilöt edes suostuneet sanomaan montako tikkiä piti laittaa.

Vauva makasi rinnallani ja itkettiin vaan yhdessä. Kaikki se kipu ja suoraan sanottuna kärsimys unohtui, siinä se nyt oli, meidän pieni tyttö. Prinsessa. Niin täydellinen, kaiken sen tuskan arvoinen. Elämäni upein hetki.

13.5.2014  klo. 23.02  syntyi meidän pieni Viola, paino 3065g  pituus 49cm  pipo 34.5cm.

-Aika lapsiveden menosta syntymään 48h 2min

-Ponnistusvaihe 32min

-Spontaani päätilasynnytys

-Ensi-imetys 60min iässä, kesto 28min.

-Kotiutuminen 3. päivä synnytyksestä

Synnytystoimenpiteet:     synnytysepiduraalipuudutus

                                     vesikalvon puhkaisu synnytyksen edistämiseksi
                                     välilihanleikkaus, episiotomia

                                    

Tää ei nyt oo niin yksityiskohtanen kun vois olla ja unohdin varmasti jotain, mutta pitkä selostus tuli ja toivottavasti edes joku jaksoi lukea kokonaan! Viola on nyt siis 2kk vanha, painaa noin 5,5kg ja pituutta ainakin 57cm. Kommentoikaa mistä haluatte postauksia -Crista&Viola